Meripelastusseura uutiset

Pelastusristeilijä Jenny Wihuri pitkälle koulutuspurjehdukselle

28.4.2015

Meripelastusseuran pelastusristeilijä Jenny Wihuri suorittaa pitkän koulutuspurjehduksen eteläiselle Itämerelle ja Pohjanmerelle touko-kesäkuun aikana. Purjehdus alkaa 30. huhtikuuta Helsingistä ja päättyy 6. kesäkuuta niin ikään Helsinkiin. Purjehduksen aikana Jenny Wihuri osallistuu kansainväliseen SAREX – meripelastusharjoitukseen ja Saksan meripelastusjärjestön 150-vuotisjuhlallisuuksiin.

Purjehdus on jaettu viiteen noin viikon pituiseen legiin. Legien välillä suoritetaan miehistönvaihto. Yhteensä koulutuspurjehdukselle osallistuu 41 vapaaehtoista meripelastajaa, joita tulee aluksen runkomiehistön lisäksi myös muista Meripelastusseuran yhdistyksistä eri puolilta maata. Kaikkien legien aikana Jenny Wihurilla järjestetään koulutusta niin aluksen kulkuun kuuluvista asioissa kuin varsinaisissa meripelastustaidoissakin. Jenny Wihurin päällikköinä pitkällä koulutuspurjehduksella toimivat Tuomas Kalanti (legit 1 ja 2), Mikko Rauhala (legi 3), Pertti Helaniemi (legi 4) ja Pekka Lappalainen (legi 5).

Ensimmäisen legin aikana 30.4.-10.5. Jenny Wihuri matkaa Helsingistä Tanskan Bornholmiin ja osallistuu siellä 4.-8.5. järjestettävään kansainväliseen Baltic SAREX –meripelastusharjoitukseen. Harjoituksen jälkeen alus jatkaa matkaansa Kööpenhaminaan, missä tapahtuu miehistönvaihto. Toinen legi (10.-17.5.) alkaa ja päättyy Kööpenhaminaan. Legin aikana Jenny Wihurin on tarkoitus Tanskan lisäksi vierailla Ruotsissa ja Saksassa tutustuen paikallisiin vapaaehtoisiin meripelastajiin ja muihin yhteistyötahoihin. Kolmannen legin (17.-25.5.) ohjelma noudattaa samaa kaavaa. Neljäs legi alkaa Kööpenhaminasta 25.5. Hieman lyhemmän legin aikana Jenny ajetaan Kielin kanavan läpi Pohjanmeren puolelle Bremerhaveniin, missä järjestetään Saksan meripelastusjärjestön 150-vuotisjuhlallisuudet 29.5. Kelin salliessa legin aikana vieraillaan myös Helgolandin saarella. Pitkän purjehduksen viimeinen legi (29.5.-6.6.) alkaa Saksan 150-vuotisjuhliin osallistumalla. Juhlien jälkeen Jenny Wihuri suuntaa matkansa takaisin kohti kotisatamaa Helsinkiä, mihin se saapuu suunnitelmien mukaan lauantaina 6. kesäkuuta.

Jenny Wihurin matkaa ja miehistönjäsenten kuulumisia voi seurata Meripelastusseuran nettisivuilla julkaistavasta matkapäiväkirjasta sekä Facebookissa www.facebook.com/meripelastus. Huomioithan, että matkapäiväkirjaa julkaistaan sitä mukaa, kun purjehduksen koulutusohjelma ja tietoliikenneyhteydet sen mahdollistavat (ei päivittäin).

Tekninen toteutus: W3 Group